Blog

Ylpeän äidin päiväkirjasta

Kyllä pientä tuottajanalkua jännitti, kun koitti ensimmäisten läpimenojen päivä.

Läpimenot olivat tänä vuonna aikaisemmin kuin ehkä koskaan ennen. Kävelin sunnuntaina aamulla talvisen kirkkaassa auringonpaisteessa Tivolille ja kertasin mielessäni, mistä kaikesta pitää muistaa muistuttaa itseäni ja muita. Mitä jos kukaan ei kuuntelekaan minua, mitä jos aikataulu lävähtää täysin käsiin, mitä jos olen unohtanut jotain tärkeää ja sen takia koko läpärit ovatkin pilalla?

Saavuin Tivolille, jossa keittiössä jo hälistiin ja bändi asetteli kamojaan perinteisille paikoilleen. Tunsin oloni vähän hölmöksi. Se nyt ei sinänsä ole harvinaista. Mutta tajusin, että kyllä nämä läpärit tulevat pyörimään, muistin minä sitten muistuttaa kaikkia kaikesta tai en. Jännitys alkoi muuttua positiivisemmaksi, enkä malttanut millään odottaa että näkisin, mitä kaikki olivat tähän mennessä saaneet valmiiksi. Tivoli alkoi täyttyä hymyilevistä, mutta hieman hermostuneista speksaajista.

Kookoonnuimme perinteiseen aloituspiirimme ja tuottajan oli määrä sanoa jotain järkevää päivän ohjelmasta ja muistuttaa yleisistä toimintatavoista. Jotenkin siinä kävi niin, että tulin kertoneeksi kuinka monta kertaa olin käynyt kakalla. Uskon ja toivon kertoneeni myös jotain muuta. Tästä huolimatta läpimenot sujuivat paremmin kuin olisin uskaltanut toivoakaan. Vaikka pukuja ja lavasteitakaan ei vielä näissä ensimmäisissä läpimenoissa ollut, pystyin jo näkemään mielessäni lumoavan sirkusmaailmamme loisteen. En malta odottaa, että se kaikki konkretisoituu eteemme.

Läpimenojen loputtua myöhään illalla kaikkensa antaneet speksaajat alkoivat pakata kamojansa ja toivottelemaan hyviä öitä. Jäin järjestelemään Tivolille vielä viimeiset lasit tiskiin, löytötavarat talteen ja roskat roskikseen. Kotiin päästyäni lävähdin pimeään huoneeseeni sängylleni makaamaan. Silmät sulkiessani näin edelleen päivän tapahtumat selvästi edessäni. Tunsin kyyneleiden vierivän pitkin poskiani. Aluksi ajattelin, että olen vain niin väsynyt pitkän päivän päätteeksi. Todellisuudessa taisin kuitenkin pelätä sitä, että huomenna on maanantai ja speksi ei ehkä jatkukaan ikuisesti. Onneksi tämän vuoden kohokohdat ovat vielä edessä. Be prepared, koska tänä vuonna speksataan leijonan raivolla!

Sofia ”Softy” Grönroos
Tuottaja 2017

Varokaa, PuMa on irti!

Tämän vuoden Speksi on puvustuksen ja maskeerauksen kannalta hyvin monipuolinen. Asujen värimaailmassa vain kangaskaupan valikoima on rajana, maskeeraus ylittää perinteisiä sukupuolirooleja ja ylilyönneistä ei ole pelkoa. Tänä vuonna PuMa-mottomme onkin ”Enemmän on enemmän”.

Candio toimii päämajana

Suunnitteluprosessi alkoi jo aikaisin syksyllä. Luimme käsikirjoituksen läpi useaan otteeseen, ja koitimme päästä kärryille siitä, millaista kokonaisuutta olemme luomassa. Vietimme tuntikausia (yleensä luennoilla) internetin loputtomissa syövereissä etsimässä inspiraatiota. Jotkin asut olivat kirkkaana mielessä jo heti suunnittelun alkaessa kun taas jotkin ovat vieläkin epävarmoja. Osa luonnoksista on kuukausien aikana muovautunut täysin erilaisiksi mitä ne alun perin olivat. Parhaat ideat ovat syntyneet silloin kun niitä vähiten odottaa.

Aloitimme ompelun marraskuun lopussa. PuMa-tiimi on ollut supertehokas: monen tanssin ja hahmon asut ovat jo valmiit. Olemme saaneet tänä vuonna paljon uusia, innokkaita PuMia ja yhdessä ompelutahti on jo sitä luokkaa, että kangaskaupassa pitää käydä viikoittain. Parasta on ollut toisten seura, uusiin speksaajiin tutustuminen ja se, kun näkee asujen lopputuloksen kaiken työn jälkeen.

 

PuMa työn touhussa

Sitä mukaan, kun asuja on valmistunut, on myöskin visio maskeista alkanut muodostua kirkkaammaksi mielissämme. Vaikka näytösviikkoon onkin vielä runsaasti aikaa, alkaa olla ajankohtaista aloittaa taitavan tiimimme kouluttaminen tulevaan koitokseen. Maskien osalta työmme alkaa peruspohjan opettelemisella, mistä jatkamme hahmojen lookkien harjoittelemiseen.

 

Kevyen kuivaharjoittelun jälkeen pääsemme tositoimiin tammikuun lopulla läpivedoissa, joissa pääsemme treenaamaan maskeja ihan oikeilla näyttelijöillä. Silloin alkaakin parin kuukauden työ näkyä konkreettisemmin, ja keräämme voimiamme viimeiseen rutistukseen myös ompeluiden suhteen. Maskit tulevat olemaan tänä vuonna työläitä, värikkäitä ja näyttäviä. Tiimimme on todistanut taitavuutensa ja luovuutensa jo ompelukertojen yhteydessä, joten emme epäile hetkeäkään, etteivätkö he selviäisi tästäkin haasteesta moitteettomasti!

 

– PuMa-mamat Miina ja Maria

Teuraseläimenä pikkujouluspeksissä

Vuosittain kandiseura  virittäytyy joulutunnelmaan pikkujoulujen muodossa Tivolilla, jossa joka toinen vuosi on Osas-visan lisäksi äärimmäisen olennaisena osana pikkujouluspeksi. Kandiseura järjestäytyy tivolin tanssilattialle ihmismöykyksi arvioimaan, onko speksillä mitään lahjoja annettavaksi. Pikkujouluspeksin kauneus ja samalla kauheus on siinä, että se esitetään vain kerran.

Käsikirjoituksesta vastaa keikkavastaavan lisäksi ne, jotka eivät ole vielä sieraimiaan myöten uponneet syksyllä muihin hommiin. Kuten varsinaisenkin speksin, myös pikkujouluspeksin valmistelu alkaa aina aiempaa aikaisemmin ja intensiivisemmin. Pikkujouluspeksi kuitenkin edelleen tehdään hulvattomuus edellä ja taiteellisuudesta on lupa hiukan tinkiä. Nämä ominaisuudet eivät kuitenkaan suinkaan ole toisiaan poissulkevia ja tänäkin vuonna käsikirjoitukseen saatiin kantaaottavia teemoja. Mikäli et ollut paikalla tai OTK:n salmari oli sulattanut hippokampuksesi, kantavana teemana oli ”joulu herkkueläinten (possujen ja kalkkunan) silmin – eettisyys juhlapöydässä”. Toki yllättävän sulavasti tarinaan saatiin myös Jehovan todistajat, fitnessbuumi, itämeren suojelu sekä Guggenheim-museo.

Syksyn mittaan ahkerat lavastaja- ja puvustajatontut pakersivat hikipajoillaan materiaaleja, bändin tiernapojat hiovat kappaleitaan, tanssijat rietastelivat seksikkäissä asuissaan Jehovan hävetessä silmät päästään ja joulupukkimme Aleksi Laitinen jakoi keikkavastaavan ominaisuudessaan lahjaksi näyttelijöille roolit. Treenaaminen alkoi hyvissä ajoin, mutta näyttelijät eivät olleet totuttuun tapaan erityisen kilttejä lapsia. Reploja ei osattu ja keppiä tuli. Sekasorto saatiin kuitenkin hallintaan ja kenraalissa kaikki meni jo kutakuinkin suunnitelmien mukaan.

Kaikkiaan 58:sta speksiesityksestäni tämä tulisi olemaan esityksistä viimeisin. Sikäli tähän oli helppo asennoitua, sillä lavalle mentäessä poikkeuksetta asenne on kaikilla Carpe diem. Se on elämän koululaisille käännettynä YOLO.  Kuitenkin pukiessani maanviljelijän roolivaatteita muistin sisälläni sen poltteen, joka oli kantanut läpi kaikkien treenien, juhlittujen öiden ja uusintatenttien. Jännitykset, vedet silmissä nauramiset, onnistumiset ja epäonnistumiset ystävien kanssa. Ahtautuessamme tivolin DJ-koppiin noin 20 speksaajan voimin ja shown pärähtessä käyntiin tunsin jälleen jännitystä rinnassa. En kuitenkaan enää sellaista kokonaisvaltaista adrenaliiniryöppyä, joka terävöittää aistit äärimmilleen ja antaa tietoisuuden jokaisesta elimistön reseptorista. Se tunne, mikä lavalla muuttuu euforiaksi ja lavalta poistuessa taivaalliseksi.  Ennen lavalle astumista sain verhoista kuunnella sikojen ahdinkoa ja autenttisen ärsyttäviä jehovan todistajia päällystettynä naurumyrskyjen ja ilmiömäisten omstarttien vuoropuhelulla. Tämän hyväksyvän yleisön eteen oli helppo astua. Tutut ja muutamat vielä tuntemattomat naamat nauroivat hyväksyvästi lähes kaikelle, kun possut kävivät henkistä taisteluaan tietoisina kuolemanvaarastaan.

Huolimatta omstart-tulvasta näytelmä vaikutti etenevän yllättävänkin joutuisasti, vaikka esiintyjänä olenkin vähän jäävi arvioimaan. Tanssit ja biisit upposivat yleisöön kuin kinkku hampaiden väliin tai kalkkunan tykki sattumanvaraiseen naarasolentoon. Näytelmä sai onnellisen lopun, kun arvoiltaan keskustalais-perussuomalainen maanviljelijä haistoi paremman markkinaraon nyhtökauran, kuin nyhtöpusson myynnissä, eikä tällä kertaa tarvittu edes taivaanisää pelastajaksi, kuten joissakin aiemmissa pikkujouluspekseissä. Poistuin verhoihin tiedostaen aikani estraadilla päättyneen, mutta toisaalta varmana siitä, että homma jatkuu vielä suuremmalla sydämen palolla muiden toimesta. Oma näyttelijänurani saikin näytöksen päätyttyä eutanasian juhlallisin menoin ja yleisölle aisti jääneen lämpimän hauska fiilis tämän vuotisesta pikkujouluspeksistä. Itse velloin vielä seuraavanakin päivänä krapulalla höystetyn kiitollisuuden tunteessa kaikista näistä vuosista. Kiitos kanssaesiintyjät ja yleisö. Tämä on ollut kunnia.

Jaakko “Nalle” Uotila

Näyttelijöiden terveiset

Huh huh! Hirveää vauhtia on syksy viilettänyt ohi, eikä speksin tiimoilta ole hidastumisen merkkejä näkyvissä. Onneksi!

Tämän vuoden improjen keskeisimpänä tavoitteena oli oppia omalla tekemisellä helpottamaan kanssanäyttelijän työskentelyä ja oli hämmästyttävää nähdä, kuinka hyvin opit sisäistettiin. Improjen vetäminen oli todella hauskaa ja ne saatiin kunnialla päätökseen. Kiitos kaikille kävijöille, olitte upeita!

Käsis on nyt viimeistelyä vaille valmis ja näyttelijävalinnat julkaistiin viikko sitten, enkä voisi olla enempää innoissani! Saimme kasattua aivan mahtavan näyttelijäporukan, jolla on poikkeuksellisen kova into ja työmoraali. Keväällä tulette varmasti näkemään häikäiseviä hahmoja ja uskomattoman tarinan, jota me pääsemme onneksemme työstämään aivan lähiaikoina.

Tätä kannattaa odottaa!

…koska hyvää kannattaa odottaa…

…ja tämä tulee olemaan hyvä…

…vähintään…

…mutta todennäköisesti parempi.

Case closed.

-Axel
Ohjaaja 2017

Speksi tulee taas!

Nettisivustot uusitaan

Hei sinä speksin ystävä!

Päivitämme TLKS Speksin nettisivuja, joten sivuilla voi näkyä kaikenlaisia kummallisuuksia. Älkää toki häiriintykö näistä.

TLKS Speksin markkinointipäällikkö Jaakko Ahti